Väärinkäytön syklit
The authors of this article, Professor Eleonora Gullone is an Associate Professor of Psykologia Monashin yliopistossa Australiassa, Oxford Centerin stipendiaatti for Animal Ethics, Australian Psychological Societyn stipendiaatti, Denverin yliopiston instituutin stipendiaatti Denverin yliopistossa; Professor Barbara Boat, is a licensed Clinical Psychologist, an Associate Professor in the Department of Psychiatry and Behavioral Neuroscience at the University of Cincinnati College of Medicine, Childhood Trustin ja Pahoinpitelyn ohjelman johtaja, Childhood Trustin toiminnanjohtaja incinnati Children's Hospital Medical Center, National Link Coalitionin ohjauskomitean jäsen. MSc, dipl. Psych, MBPsS on "Making the Link" -tutkimus- ja interventioprojektin aloitteentekijä, Teesside Universityn (Iso-Britannia) liittolainen ja yksi kirjan_cc781905-581-6bbd19_581-6bd3bbd1-581-6-3bd8. Euroopan Invisib le Rape .
Väärinkäytösten katkaiseminen
Abstrakti
Tutkimukset osoittavat, että eläinten julmuudella jaetaan monia muita aggressiivisia ja antisosiaalisia toimintatapoja ja riskitekijöitä. The shared etiologia auttaa ymmärtämään eläinjulmuuden ja muiden epäsosiaalisten rikosten välistä yhteistapausta._cc781905-5cde-3194-bb3b-1368bad_5cf58bad
Tässä artikkelissa tarkastellaan nykyistä käsitystä epäsosiaalisen käyttäytymisen kehittymisestä. Myöhemmästä lapsuudesta lähtien eläinten julmuus ja muu epäsosiaalinen käyttäytyminen ovat osoittimia ei-normatiivisesta kehityksestä. Tällaisen käyttäytymisen varhainen havaitseminen voi tarjota arvokkaan mahdollisuuden ryhtyä ehkäiseviin ja puuttuviin strategioihin, mukaan lukien tarvittaessa seuraamukset. Aiempia tutkimuksia on tehty ympäristöissä, joissa eläinten hyväksikäyttö on "sosiaalisesti hyväksymätöntä", tunnistamme ympäristön, jossa eläinten hyväksikäyttö on "sosiaalisesti hyväksyttävää" ja tutkimme seurauksia, sillä sen sijaan, että yksittäiset yksilöt käyttäisivät hyväksikäyttöä, tällaista hyväksikäyttöä esiintyy koko maassa. Suuruusluokkaa, joka poikkeaa kaikesta aiemmin tutkitusta ja laajuus ja vaikutus, jota ei ole aiemmin nähty missään eurooppalaisessa yhteiskunnassa.
Tuomaristo ei enää ota kantaa siihen, että eläinten hyväksikäyttö liittyy ihmisiin kohdistuvaan hyväksikäyttöön. Nyt on olemassa valtava määrä tutkimusta. Nämä havainnot ovat tukeneet "LINK"-ryhmien perustamista, joissa ammattilaiset käsittelevät vakavan eläinten pahoinpitelyn tapauksia vaarassa olevien yksilöiden ja perheiden osoituksena, ja interventioita otetaan käyttöön. Ne, jotka ovat julmia eläimiä kohtaan, osallistuvat todennäköisemmin erilaisiin pahoinpitelyihin, mukaan lukien aikuisten väkivalta, vanhusten pahoinpitely, lasten pahoinpitely jne. On tunnistettu lukuisia esimerkkejä, joissa murhaajat ovat osoittaneet vakavaa eläinten hyväksikäyttöä. Mullen P. (1996); PETA (2003); Neustatter, A (1998); Ascione, FR (1999); Lockwood R & Hodge, GH (1998); Wright, J & Hensley, C (2003).
Levin, J ja Arluke, A teoksessa The Link Between Animal Abuse and Human Violence, ja Andrew Linzey:
"Eläimen vamman, kärsimyksen tai kuoleman aiheuttaminen ilman provokaatiota tai vihamielisyyttä antaa yksilölle valtavan psykologisen nautinnon, pahantahtoinen nuori harjoittelee sadistisia hyökkäyksiään - ehkä eläimiin, ehkä muihin ihmisiin, kenties molempiin - ja jatkuu aikuisena. vuosia tehdä samanlaisia sadistisia tekoja ihmisiin. Hänen hyökkäyksensä eläimiä vastaan ovat vakavia ja henkilökohtaisia. Hän valitsee "sosiaalisesti arvostetut tai kulttuurisesti humanisoidut eläimet - esimerkiksi koirat ja kissat - joita vastaan toteuttaa sadistisia tavoitteitaan, mutta hän on todennäköisesti toistaa väkivaltaista käyttäytymistään useisiin eläimiin. Jos hän myöhemmin löytää sosiaalisesti hyväksyttävän keinon kompensoida voimattomuuden tunnetta, hän saattaa hyvinkin välttyä ihmisiin kohdistuvan väkivallan otteelta. Jos ei, hänen varhainen kokemuksensa eläinten julmuudesta siitä voi tulla harjoituskenttä myöhempään pahoinpitelyyn, raiskaukseen ja jopa murhaan."
Keskeistä 'yhteiskunnan' käsitteessä on sen keskinäinen kytkentä. Kaikki elementit ja puolet kietoutuvat toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Yhteiskunnassa mikään ei ole poissulkevaa. Homogeenisuutta pidetään yhä enemmän toivottavana ja keskinäisillä yhteyksillä on kansainvälistä vaikutusta.
Eläinten julmuuden kehittymisen riskitekijät
Tutkimukset osoittavat, että eläinten julmuudella on monia yhteisiä etiologisia polkuja ja riskitekijöitä, jotka on osoitettu muille aggressiivisille käytöksille. Jaettu etiologia ei ainoastaan auta ymmärtämään eläinrääkäyksen ja muiden aggressiivisten ja epäsosiaalisten rikosten välillä dokumentoitua yhteistapausta (Gullone, 2012), vaan se korostaa myös vaaroja, jotka ylittävät eläimiin kohdistuvia vaaroja, jotka väijyvät siellä, missä eläinrangaistusrikollisia jää. tunnistamattomia ja heidän rikoksensa ovat edelleen rankaisematta.
Ennen kuin keskustellaan riskitekijöistä, jotka ennustavat eläinjulmuuden kehittymistä, tässä katsauksessa keskeisten rakenteiden määritelmiä käsitellään. Erityisen huomionarvoista on viimeisen vuosikymmenen aikana kehittynyt käsitys, jonka mukaan aggressiivista käyttäytymistä esiintyy enimmäkseen muiden epäsosiaalisten käytösten yhteydessä, mukaan lukien: valehteleminen, varastaminen, omaisuuden tuhoaminen, murto, seksuaalinen väkivalta ja muut väkivaltaiset rikokset (Hartup, 2005). Aggressiivisen käytöksen, useimmat erityisesti fyysisen aggression ja muiden epäsosiaalisen käytöksen muotojen välillä on havaittu merkittävää samanaikaista esiintymistä. Monet empiiriset työt (esim. Farrington, 1991) ovat osoittaneet, että "epäsosiaalisten tekojen esiintymistiheys ja monimuotoisuus ennustavat parhaiten vakavampia epäsosiaalisen käyttäytymisen muotoja, mukaan lukien väkivalta". (Dishion, French, & Patterson, 2005; s. 422).
Siten eläinten julmuus ja muu aggressiivinen käytös ovat tiettyjä epäsosiaalisen käyttäytymisen muotoja, joiden on osoitettu esiintyvän muiden epäsosiaalisen käyttäytymisen muotojen ohella. Muut epäsosiaaliset käytökset voidaan kuitenkin ensisijaisesti erottaa ihmisten aggressiivisuudesta ja eläinten julmuudesta sen perusteella, että näiden jälkimmäisten käytösten perustavanlaatuisena motiivina on tahallinen aikomus aiheuttaa vahinkoa tai vahinkoa muille tunteville olennoille. Tämä käy selvästi ilmi alla olevista määritelmistä.
Ihmisen aggression määritelmä
Dodgen, Coien ja Lynamin (2006) mukaan aggressio voidaan määritellä käytökseksi, jonka tarkoituksena on vahingoittaa tai vahingoittaa toista tai muita. Samanlaisia määritelmiä ovat esittäneet muutkin. Esimerkiksi Anderson (2002) on määritellyt aggression käyttäytymiseksi, jonka henkilö (hyökkääjä) suorittaa välittömänä tarkoituksenaan vahingoittaa toista henkilöä (uhri). Tekijän (hyökkääjän) on uskottava, että käyttäytyminen vahingoittaa uhria ja että uhri on motivoitunut välttämään aiottua vahinkoa.
Eläinten julmuuden määrittely
Ei ole yllättävää, että eläinten määritelmillä on monia piirteitä, jotka ovat yhteisiä ihmisiin kohdistuvan aggression määritelmille. Yhteenvetona eri näkemyksistä eläinten julmuudesta Dadds, Turner ja McAloon (2002) totesivat, että useimmat määritelmät sisältävät käyttäytymisulottuvuuden, joka voi sisältää laiminlyöntejä (esim. laiminlyöntiä) tai tekoja (esim. hakkaaminen) (vrt. Brown, 1988). ). Toinen keskeinen ominaisuus on osoitus siitä, että käyttäytyminen tapahtui tarkoituksella, eli tahallisesti ja ilman tietämättömyyttä. Lisämäärittelykriteerinä on, että käyttäytyminen aiheuttaa fyysistä ja/tai henkistä haittaa. Dadds (2008) määritteli nämä määritelmäkriteerit mukaan eläinjulmuuden toistuvaksi ja ennakoivaksi käytökseksi (tai käyttäytymismalliksi), jonka tarkoituksena on aiheuttaa vahinkoa tunteville olennoille.
Gullone (2012) on lisännyt isien määritelmää. Gullonen mukaan eläinrääkkäys voidaan määritellä seuraavasti:
käyttäytyminen, jonka yksilö suorittaa toistuvasti ja ennakoivasti tahallaan aiheuttaa vahinkoa (eli kipua, kärsimystä, kärsimystä ja/tai kuolemaa) eläimelle ymmärtäen, että eläin on motivoitunut välttämään kyseistä vahinkoa. Tämä määritelmä sisältää sekä fyysiset että henkiset vahingot.
Kun otetaan huomioon yhteiset ilmenemismuodot, jotka näkyvät niiden määritelmissä, ei ole ollenkaan yllättävää, että eläinten julmuudella ja aggressiivisella käyttäytymisellä on yhteisiä riskitekijöitä ja etiologisia kehityspolkuja.
Väkivaltaista käyttäytymistä esittävät yksilöt ovat ristiriidassa sen yhteiskunnan vallitsevien normien kanssa, jossa he elävät. Kaikki aiemmat tutkimukset on tehty tällaisissa ympäristöissä. On kuitenkin ympäristöjä, joissa väärinkäyttö on yhteiskunnallinen normi, jota valvovat viranomaiset kannustavat. Se esitetään tässä yhdestä tällaisesta ympäristöstä. Itä-Euroopan Romania ehdottaa yhteiskuntaa, jossa hyväksikäyttö on laajaa ja sitä rohkaistaan. Määrittelemme perusteet ja puitteet yhteiskunnalle, jossa eläinten hyväksikäyttö on "sosiaalisesti hyväksyttävää", ja tutkimme mahdollisia seurauksia.
Yksi eläinten pahoinpitelyn ja ihmisten välisen pahoinpitelyn ja aggression välistä yhteyttä koskevan tutkimuksen pioneereista määritteli eläinten hyväksikäytön "ei-vahingossa tapahtuvaksi, sosiaalisesti kelpaamattomaksi käytökseksi, joka johtaa ei-ihmiseläimen vahingoittumiseen ja/tai kuolemaan_cc781905-5cde- 3194-bb3b-136bad5cf58d_(Ascione 2009). 2009). ihmisiä. Näitä havaintoja käyttävät nyt suuret elimet, mukaan lukien Federal Bureau of Investigation ja Amerikan yhdysvaltojen liittohallitus. Tutkimus muissa yhteiskunnissa, joissa eläinten hyväksikäyttö EI ole hyväksytty yhteiskunnallinen normi, on antanut tukevia tuloksia, ja se on tunnistanut tekijöiden olevan alttiimpia aggressiivisiin käytäntöihin, mukaan lukien raiskaukset ja jopa sarjamurhat.
Olennaista on, että yksilöllä on käytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa sen yhteiskunnallisen eetoksen kanssa, jossa eläinten hyväksikäyttö on "sosiaalisesti hyväksymätöntä".
Mitä seurauksia sitten olisi, jos olisi yhteiskunta, jossa eläinten pahoinpitely olisi "sosiaalisesti hyväksyttävää"? Mitä seurauksia olisi koko yhteiskunnan ihmisten välisen aggression ja epäsosiaalisten taipumusten kanssa korreloivan yksilöllisen eläinten hyväksikäytön sijaan. sanktiiko tällainen väärinkäyttö?
Romanian hallitus otti vuonna 2013 käyttöön lain 258/2013, jolla laillistettiin näiden eläinten hävittäminen kodittomien eläinten määrän vähentämiseksi. Eläimet otettaisiin kiinni, pidettäisiin suojissa ja lopetettiin 14 päivän kuluttua. Lakia 9/2008, jossa määrätään eläinten hyvinvointia koskevista ehdoista ja laiminlyönnistä määrättävistä oikeudellisista seuraamuksista, ei koskaan sovelleta.
Romaniassa parhaillaan suoritettava Making the Link -tutkimus on antanut alustavia välituloksia, jotka viittaavat merkittävään perheväkivaltaan ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön alle 16-vuotiaiden lasten kodeissa. KAIKKI kohteet pisteytettiin alimmalla arvolla. Tutkimusalueen arkaluontoisuuden uskotaan saaneen johtaa siihen, että jotkut lapset eivät halunneet ilmoittaa tällaista hyväksikäyttöä kodeissaan. Jos huomattava määrä lapsia kieltäytyi tunnistamisesta, kunkin lapsen prosenttiosuudet alla olevissa kaavioissa esitetyt kohteet voivat olla paljon korkeammat.
UNICEF on havainnut kouluissa samankaltaista hyväksikäyttöä ja aggressiota. Monet romanialaiset vanhemmat käyttävät ruumiillista kuritusta. Sekä opettajien että muiden lasten harjoittama väkivalta kouluissa on maailmanlaajuisesti korkeaa, ja kouluissa esiintyy myös seksuaalista hyväksikäyttöä ja huumeita (UNICEF).
Vuoden 2010 Eurobarometri-kyselyssä naisiin kohdistuvasta väkivallasta [8],
39 % romanilaisista vastaajista sanoi, että heidän mielestään perheväkivalta on heidän maassaan "erittäin yleistä",
45 % "melko yleistä",
8 % "ei kovin yleinen",
0 % "ei ollenkaan yleinen",
ja 8 % ei tiennyt/ei vastannut.
Uhreja syyttävät asenteet ovat yleisiä Romaniassa. Vuonna 2013 tehdyssä romanialaisessa tutkimuksessa 30,9 % vastaajista oli samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan "naisia lyödään joskus heidän omasta syystään". "naisten provosoiva käytös" oli naisiin kohdistuvan väkivallan syy.[8]
Making the Link -tutkimusprojekti luotiin yhteistyössä Teessiden yliopiston (Iso-Britannian) ja University of Denverin (USA:n) kanssa osoittamaan, kuinka myönteistä muutosta voitaisiin saada aikaan yhteiskuntaan ottamalla huomioon ainutlaatuisen ilmiön, joka on laajan määrän kodittomat eläimet ja niiden vaikutus ihmisiin ja yhteiskuntaan. Tämä on ilmiö, jota esiintyy useilla Euroopan alueilla, mutta joka on endeeminen Romaniassa ja jolla on ainutlaatuisesti oikeutettu politiikka, joka koskee kulkueläinten hävittämistä. Tällaisissa ympäristöissä ei ole aiemmin tehty tutkimuksia, joten vaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan terveyteen ei ole aiemmin tutkittu.
Havaittiin, että Bistritassa 86,3 % lapsista, jotka olivat nähneet eläinten hyväksikäyttöä julkisesti. 65 % väitti, että kokemus vaikutti henkisesti. Tällainen hyväksikäyttö on tunnistettu kodittomien eläinten myrkyttämiseksi, hirttämiseksi ja silpomiseksi. Tämä on suora ero länsimaisiin yhteiskuntiin, joissa lähes 50 % koiranomistajista piti lemmikkiään "perheen jäseninä" [21]. Yhdysvalloissa terapeutteina toimivia psykologeja koskeva tutkimus osoitti, että ylivoimainen enemmistö (87 %) piti eläinten hyväksikäyttöä mielenterveysongelmana [14]. Lapset (10 %), jotka myönsivät hyväksikäyttäneensä eläimiä, korreloivat myös ihmisiin ja omaisuuteen kohdistuvan aggression kanssa. He havaitsivat mieltymyksen varkauksiin, mutta heillä oli myös heikentynyt empatia ja taipumus itsemurhaan. Tutkimuslukujen ekstrapolointi 40 vuoden yhteiskunnallisen ajanjakson aikana viittaa siihen, että tyypillisessä 60 000 asukkaan romanialaisessa kaupungissa olisi noin 4 000 henkilöä, joilla on tällaisia aggressiivisia, rikollisuuteen suuntautuneita suuntauksia._cc781905-5cde-3194-bb3b-136bad5cf58bad5
Vaihe 1 Eläinten hyväksikäyttäjäprofiilin korrelaatiot:
Itsemurhan harkitseminen (r=0,213 p<0,01)
Aggressio (esim. N=168), tappelu (r= .202 p<.001), fyysinen hyökkääminen ihmisiin (r= .277, p< 0.01), kuuma luonne (r= .224 p<0.01)
Oman ja muun omaisuuden tuhoaminen - Oma omaisuus (r=.214 p<0.01) - Muun omaisuus (r=.350 p< 0.001)
Mielialan vaihtelut (r= 0,162 P<0,01)
Tuhopoltto (r= 0,208 P<0,01)
Varkaus (r= 0,269 P<0,01)
Ajatukset, joita muut pitävät outoina (r= .221 P<0.01)
Ajattele seksiä liikaa (r= 0,271 P<0,01)
Epärehellisyys (r = -.236 P <0,01)
Joudu moniin tappeluihin (r = 0,202 P<0,01)
Vaiheen 2 korrelaatiot "itsemurhan harkitsemisen" kanssa:
Vaikka näemmekin joitain eroja maaseudun ja kaupunkien välillä ja toimimme rajoitetulla tietojoukolla (N=60), ottamalla korrelaatioita "itsemurha-ajatuksille" kaupunkiympäristössä:
Olen julma eläimiä kohtaan r=.662 p < 0.01,
Äidin kumppani satuttaa vartaloaan r=.529 p<0.01,
Uhkaa häntä esineellä, kuten veitsellä tai aseella r=.566 p< 0.01,
Kun hän satuttaa äitiäni, olen soittanut apua r=.413 p<0.05,
Olen huolissani äitini kumppanin humalassa r=.571 p<0.01,
Perheeseen kuuluva aikuinen on hyökännyt kimppuuni fyysisesti r=.736 p<0.01,
Joku perheeni jäsenistä on käyttänyt minua seksuaalisesti hyväksi r=.406 p<0.05,
Yritän satuttaa tai tappaa itseni r=.485 p<0.01,
Tuhoan muille kuuluvia asioita r=.483 p<0.01,
Pelkään koulua r=.413 p<0.05,
Tunnen itseni arvottomaksi r= 0,381 p<0,05,
Kuulen ääniä r=.411 p<0.05,
Sytytän tulipalot r=.662 p<0.01,
Varastan tavaroita kotona r=.662 p<0.01,
Minulla on mielialanvaihteluita r = 0,422 p < 0,05,
Minulla on kuuma luonne r=0,498 p<0,01,
Käytän huumeita muuhun kuin lääkitykseen (ei tupakkaa ja alkoholia) r=.662 p<0.01
(Items abbreviated for brevity )
Tekeminen ei vaikuta vain psykologisesti tekijään, vaan hyväksikäytön todistaminen vaikuttaa myös todistajiin. Tutkimuksessa on tutkittu vaikutuksia yhteiskuntaan, joka on "erilainen" kuin suurin osa Pohjois-Amerikan ja Euroopan yhteiskunnista, jossa eläinten hyväksikäyttö ei ole "sosiaalisesti hyväksyttävää". Tällaisissa yhteiskunnissa väärinkäyttävät yksilöt ovat vastakkain yhteiskuntansa normien kanssa. Yksilöt. Mitä seurauksia sitten on, jos hyväksikäyttö on sosiaalisesti hyväksyttävää heikentyneellä asemalla, auktoriteettia rohkaistaan mahdollisella aggressiolla, joka tyydyttää uhreja joka kadun kulmassa? Aggression tehostamispalvelut saatavilla kaikkialla maassa. Tilannetta pahentaa entisestään Romanian hallituksen "hävittämistä" koskeva kulkueläinten torjuntastrategia. Tämä oikeuttaa kaikkien kulkueläinten vangitsemisen ja tappamisen 14 päivän kuluttua, ellei niitä hyväksytä. Olemassa olevia eläinsuojelulakeja, joissa määrätään rankaisemisesta eläinten hyväksikäytöstä, EI ole säädetty. Eläinsuojien määritellyt lailliset ehdot jätetään selvästi huomiotta. Teoriassa luodut eläinpoliisijoukot odottavat edelleen voimaantuloa. Passiivinen legitimointi ja eläinten hyväksikäytön "sosiaalisen hyväksyttävyyden" edistäminen.
Eläinten julmuuden kehittymisen riskitekijät
Aggressiivista ja muuta epäsosiaalista käyttäytymistä koskevan laajemman kirjallisuuden mukaisesti empiiriset tutkimukset, joissa tarkastellaan tekijöitä, jotka ennustavat eläinrääkkäystä, sisältävät useita perustuslaillisia tai biologisia riskitekijöitä ja yksilöllisten erojen riskitekijöitä. Miehisyys on ollut johdonmukaisesti osoitettu riskitekijä koko kehityksen kirjolla (Arluke & Luke, 1997; Coston & Protz, 1998). Ikä on toinen tärkeä perustuslaillinen muuttuja (Arluke & Luke, 1997; Gullone & Clarke, 2008). Myös ympäristötekijöiden on osoitettu olevan tärkeitä. Näihin tekijöihin kuuluvat mikroympäristöt, joita voidaan kutsua myös proksimaalisiksi ympäristöiksi, kuten lapsen perhe ja vanhemmuuden kokemuksia (esim. Kellert & Felthous, 1985; Rigdon & Tapia, 1977; Tapia, 1971). Mukana ovat myös makroympäristöt, joita pidetään kauempana olevina ympäristöinä, kuten kulttuuriset asenteet ja normit (Flynn, 1999a).
Äskettäisessä katsauksessaan Flynn (2011) (s. 455) luetteli lasten johtavimpiin eläintekijöihin, joita hän pitää. Nämä include "
a) olla fyysisen tai seksuaalisen hyväksikäytön uhri,
b) nähdä vanhempiensa välistä väkivaltaa,
c) nähdä vanhempien tai ikätovereiden vahingoittavan eläimiä.
Muita Flynnin mukaan eläinrääkkäyksiä ennustavia tekijöitä olivat kokemukset kiusaamisesta tai kiusaamisen käyttäytyminen. Tutkimus, jossa tarkastellaan ehdotettuja riskitekijöitä eläinrääkkäyskäyttäytymisen kehittymiselle, tarkastellaan alla alkaen biologisista ja kypsymismuuttujista.
Temperamenttinen taipumus
Temperamenttierojen (määritelty sisäiseksi taipumukseksi, joka vaikuttaa suhteellisen vakaaseen käyttäytymistyyliin ajan kuluessa ja eri tilanteissa; Schwartz, Wright, Shin, Kagan ja Rauch, 2003) on raportoitu olevan tärkeitä ennustajia. On huomionarvoista, että biologiset taipumukset ovat juuri sellaisia - taipumuksia. Niiden vuorovaikutus ympäristötekijöiden kanssa (kuten perheen ja vanhemmuuden kokemukset – käydään läpi seuraavassa osiossa) on tärkeintä niiden etiologisen roolin ymmärtämisessä.
Yhtä erityisen merkityksellistä temperamenttisten taipumusten yhdistelmää kutsutaan tunteettomiksi piirteiksi. Erityisesti lapsuuden pahoinpitelyn tai laiminlyönnin kokemukset häiritsevät muuten normatiivista kehitystä. Tällaisten lapsuuden kokemusten on osoitettu toimivan tunteettoman tunteettoman piirteiden kehittymisen hautomoina alttiissa yksilöissä (Anderson & Bushman, 2002; Repetti, Taylor ja Seeman, 2002).
Yksilöiltä, joille on ominaista tunteeton tunteeton piirteet, puuttuu syyllisyyden ja empatian tunne, ja he käyttävät tunteettomasti muita hyödykseen (Frick & White, 2008). Epäsosiaalisilla nuorilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että tunteeton tunteeton piirteet ennustavat aggressiivisen ja epäsosiaalisen käyttäytymisen vakavuutta ja vakautta (Frick & Dickens, 2006). Nuoret, joilla on tunteettomia piirteitä, ovat yleensä vähemmän herkkiä rangaistuksen vihjeille, vaan pikemminkin kohti palkitsevaa tyyliä. Tämä eroaa epäsosiaalisista nuorista, joilla ei ole tunteita tuntemattomia piirteitä ja joilla on taipumus osoittaa vähemmän aggressiivista käyttäytymistä ja joiden käytös on pikemminkin reaktiivista kuin proaktiivista (Frick ja Dickens, 2006).
Sukupuoliset erot
Toinen tärkeä tekijä, jonka on osoitettu olevan tärkeä riskitekijä eläinten julmuudelle, on sukupuoli (ja sukupuoli). Laajemman epäsosiaalisen käyttäytymisen kirjallisuuden kanssa, joka osoittaa, että sukupuolten välillä on merkittäviä eroja, sillä miehillä on enemmän aggressiivisia taipumuksia noin 10:1 (Loeber & Hay, 1997), tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet ovat todennäköisemmin julmia. eläimet. Tämä pätee lapsuuteen (esim. Baldry, 2005), teini-ikään (Thompson & Gullone, 2006) ja aikuisuuteen (Gullone & Clarke, 2008). Huomionarvoista on, että Flynn (1999a; 1999b) havaitsi, että urokset eivät olleet todennäköisemmin syyllistyneet eläinten julmuuteen, vaan he olivat myös todennäköisemmin todistamassa sitä.
Baldry (2005) tutki lapsuuden yhteisön otosta, johon kuului 268 tyttöä ja 264 poikaa (9–12-vuotiaat), ja havaitsi, että 35,9 prosenttia tytöistä ilmoitti käyttävänsä eläimiä hyväksi, kun taas pojista 45,7 prosenttia. Thompsonin ja Gullonen (2006) tutkimuksessa, johon osallistui 281 12–18-vuotiasta nuorta, havaittiin, että urokset saivat merkittävästi korkeammat pisteet kuin naiset kahdessa eri itseraportoidussa eläinten julmuutta koskevassa kyselylomakkeessa. Gullone ja Robertson (2008) havaitsivat tutkimuksessaan myös, että pojat saivat eläinrääkkäysmittauksissa paremmat pisteet kuin tytöt.
Aikuisten eläinten julmuutta tutkivat tutkimukset ovat myös havainneet yleisemmän esiintyvyyden miehillä kuin naisilla. Esimerkiksi tutkiessaan kaikkia Massachusettsissa vuosina 1975-1996 nostettuja eläinrääkkäystapauksia Arluke ja Luke (1997) havaitsivat, että noin 97 % tekijöistä oli miehiä. Vastaavasti Gullonen ja Clarken (2008) raportissa Australian tiedoista kaikista Victoriassa kirjatuista rikoksista vuosilta 1994–2001 iän ja sukupuolen mukaan eriteltyinä tiedot osoittivat, että kaikissa rikoskategorioissa, mukaan lukien eläinten julma kohtelu, rikolliset olivat tyypillisesti miehiä. . Miesten havaittiin myös olevan yliedustettuina kaikissa ikäluokissa, mutta erityisesti 18–35-vuotiaiden välillä, mikä osoittaa kypsymisajan tai iän tärkeyden.
Ikäerot
Kuten muidenkin väkivallan muotojen kohdalla on havaittu, myöhäinen murrosikä ja varhainen aikuisuus ovat tyypillisimpiä ikäryhmiä uros- ja naaraspuolisten eläinten julmuudelle, vaikkakin miehillä esiintyy huomattavasti enemmän. Esimerkiksi Arluke ja Luke (1997) raportoivat, että eläinrääkkäyksen keski-ikä oli 30 vuotta. He havaitsivat myös, että hieman yli neljännes rikoksentekijöistä oli nuoria ja yli puolet (56 %) oli alle 30-vuotiaita. Australialaisessa tutkimuksessaan Gullone ja Clarke (2008) raportoivat johdonmukaisista havainnoistaan tutkiessaan kaikkia Victorian osavaltiossa vuosina 1994–2001 kirjattuja rikoksia. Sen lisäksi, että he ovat miehiä, useimmat rikoksentekijät kaikista rikoksista, mukaan lukien eläinrangaistus, rikokset henkilöön kohdistuvat rikokset, omaisuutta vastaan tehdyt rikokset ja huumausainerikokset olivat 18-35-vuotiaita. Kun tarkastellaan vain eläinrangaistusrikoksia, huippu oli 18-25 vuoden välillä.
Ressler, Burgess ja Douglas (1988) havaitsivat 28 tuomitun ja vangitun miespuolisen seksuaalisen murhan tekijän tutkimuksessa, että eläinten julmuuden esiintyvyys oli 36 % lapsuudessa ja 46 % nuoruudessa. Huomionarvoista on, että Arluke ja Luke (1997) löysivät tutkimuksessaan eroja iästä riippuen pahoinpidellyn eläimen tyypissä. Aikuiset olivat todennäköisemmin julmia koiria kohtaan, kun taas nuoret tapasivat todennäköisemmin kissoja. Myös julmuuden tyyppi erosi siinä, että eläinten ampuminen oli enemmän tyypillistä aikuisten eläinten julmuudelle ja hakkaaminen nuorten julmuudelle.
Havainto, että taipumuksissa olla julma eläimiä kohtaan on ikäeroja, ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon syvälliset erot, jotka liittyvät erilaisiin kehityksen virstanpylväisiin. Fyysinen voima ei vain kasva lasten kypsyessä, vaan myös kognitiivinen toiminta ja tunteiden säätely kehittyvät. Tunteiden säätely sisältää prosesseja, joiden avulla voimme olla tietoisia tunteistamme, sekä prosesseja, joiden avulla voimme seurata, arvioida ja muuttaa tunteitamme saavuttaaksemme tavoitteemme kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Iän myötä kognitiivisten ja tunneprosessien kypsymisen lisäksi ympäristökokemukset vaihtelevat vaikutusten voimakkuudessaan kehitysvaiheesta riippuen, kuten julmuuden todistaminen on osoittanut. Tästä keskustellaan seuraavassa osiossa.
Todistamassa väkivaltaa ja eläinrääkkäystä
Tutkimus on johdonmukaisesti osoittanut aggressiivisuuden todistamisen tärkeyden aggressiivisen käyttäytymisen kehittymiselle (esim. Cummings, 1987; Davies, Myers, Cummings ja Heindel, 1999; Margolin & Gordis, 2000; Maughan & Cicchetti, 2002). Useissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty eläinrääkkäyksen ja perheväkivallan suhdetta, on tarkasteltu myös lasten näkemystä eläinrääkkäyksestä ja lasten osallistumista eläinrääkkäyteen. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että 29–75 prosenttia väkivaltaisten perheiden lapsista on nähnyt eläinten julmuutta ja 10–57 prosenttia on syyllistynyt eläinten julmuuteen. Vanhempien raportit eläinten julmuudesta normaaleissa lasten näytteissä (lapset, jotka eivät tule väkivaltaisista kodeista) ovat tyypillisesti noin 10 % tai vähemmän (Ascione et al., 2007).
Vuonna 2005 tehdyssä tutkimuksessaan Baldry havaitsi, että nuoret, jotka olivat todistamassa perheenjäsenten välistä väkivaltaa tai eläimille vahingoittamista, olivat kolme kertaa todennäköisemmin julmia eläimiä kohtaan verrattuna ikätovereihin, joilla ei ollut tällaisia kokemuksia. Currie (2006) raportoi myös merkittävästä suhteesta aggressiivisen käyttäytymisen (perheväkivallan) ja eläinten julmuuden todistamisen välillä vanhempien raportin kautta. Äitien kertomuksia lastensa eläinten julmuudesta verrattiin 94 lapsen (47 äidin) ryhmään, joilla on ollut perheväkivaltaa ja 90 lapsen (45 äitiä), joilla ei ole ollut perheväkivaltaa. Äitiraporttien mukaan altistuneet lapset olivat todennäköisemmin julmia eläimiä kohtaan verrattuna lapsiin, jotka eivät olleet altistuneet väkivallalle. Lisätukea tälle suhteelle raportoivat DeGue ja DiLillo (2009), jotka havaitsivat, että osallistujat, jotka olivat nähneet eläinten julmuutta, olivat kahdeksan kertaa todennäköisemmin syyllistyneet eläinten julmuuteen kuin ne, jotka eivät olleet.
Tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin erityisesti lasten aggressiivisen käytöksen ja perheväkivallan todistamisen välistä suhdetta, Baldry (2003) havaitsi, että kiusaamiseen osallistuneet lapset olivat 1,8 kertaa todennäköisemmin altistuneet perheväkivallalle kuin lapset, jotka eivät olleet altistuneet perheväkivallalle. Vastaavasti Thompson ja Gullone (2006) havaitsivat 281 (113 miestä; 168 naista) 12–18-vuotiaan kouluikäisen nuoren tutkimuksessaan, että ne, jotka ilmoittivat nähneensä eläinrääkkäystä vähintään kerran, raportoivat myös huomattavasti korkeammista. eläinten julmuuden taso verrattuna nuoriin, jotka eivät nähneet eläinrääkkäystä. Erityisen huomionarvoinen on Thompsonin ja Gullonen havainto, jonka mukaan vieraan ihmisen pahoinpitelyn näkeminen ennusti eläinjulmuuden vähenemistä. Tämä oli ristiriidassa sen kanssa, että ystävän, sukulaisen, vanhemman tai sisaruksen näkeminen eläinten julmuudesta ennusti suurempaa julmuutta.
Hensley ja Tallichet (2005) raportoivat samanlaisista havainnoista kuin Thompson ja Gullone. He havaitsivat paitsi, että vangit, jotka ilmoittivat nähneensä eläinten julmuutta, olivat todennäköisemmin julmia eläimiä kohtaan, mutta myös ne, jotka näkivät perheenjäsenen tai ystävän satuttavan tai tappavan eläimiä, olivat todennäköisemmin syyllistyneet eläinrääkkäyteen vielä useammin. Näiden tutkimusten havainnot ovat sopusoinnussa Banduran sijaisoppimisteorian (1983) kanssa, jonka mukaan käyttäytymisen havainnointi johtaa todennäköisemmin havaitun käyttäytymisen suorittamiseen, jos mallilla on merkityksellinen suhde tarkkailijaan, tai toisin sanoen, jos malli on toinen merkittävä. Henryn (2004a) havaintojen mukaisesti on myös huomionarvoista, että ne, jotka olivat nuorempia, kun he ensimmäisen kerran näkivät jonkun loukkaavan tai tappavan eläimiä, syyllistyivät todennäköisemmin eläinten julmuuteen useammin.
Edelleen julmuuden todistamisen tärkeästä etiologisesta roolista kertoo Gullonen ja Robertsonin (2008) tutkimus, jossa tutkittiin kiusaamisen ja eläinrääkkäyskäyttäytymisen mahdollisia saamisreittejä. Todettiin, että jokainen käyttäytymistyyppi ennusti merkittävästi eläinten julmuuden todistamisen perusteella. Siten tämä tutkimus tukee eläinohjatun aggression ja ihmisten ohjaaman aggression rinnakkaiseloa nuorissa. Kuten Baldryn (2005) tulokset, se osoittaa myös havainnollisen oppimisen tärkeyden (Bandura, 1978). Tässä tapauksessa osoitettiin eläinrääkkäyksen havainnointi reittinä erilaisten aggressiivisten käyttäytymismallien kehittymiseen.
Toiset (esim. Flynn, 1999b; 2000; Henry, 2004b; Hensley & Tallichet, 2005) ovat tutkineet tätä suhdetta kysymällä opiskelijoilta tai vangituilta miehiltä heidän lapsuuden kokemuksiaan ja käyttäytymistään. Henryn (2004a) tutkimukseen osallistui 169 yliopisto-opiskelijaa, joilta kysyttiin altistumisesta eläinten julmuudelle ja siihen syyllistymisestä. Tulokset osoittivat, että 50,9 % osallistujista on nähnyt eläinten julmuutta ainakin kerran. Myös ennen 13-vuotiaana tapahtuneen eläinrääkkäyksen todistamiseen liittyi korkeampi rikosprosentti (32 %) verrattuna 13-vuotiaana tai sitä myöhempään eläinrääkäyksen todistamiseen (11,5 %).
Merkittävien muiden, kuten vanhempien, pahoinpitelyn eläimiä todistamisella on osoitettu olevan suuri rooli lapsen asenteen muodostumisessa, mikä edistää uskomusten kehittymistä siitä, että aggressiivinen ja väkivaltainen käytös ovat jossain määrin normatiivisia, mikä tukee sen kehittymistä, mikä on ollut yleisesti. aggressiota
kirjallisuus, jota kutsutaan normatiivisiksi uskomuksiksi (Anderson & Huesmann, 2003). Kuten ihmisten aggressiokirjallisuudessa on johdonmukaisesti raportoitu, lasten uskomukset aggressiosta korreloivat vanhempiensa (Huesmann, Eton, Lefkowitz ja Walder, 1984) sekä heidän ikätovereidensa uskomuksiin (Huesmann & Guerra, 1997).
Toisessa tutkimuksessa Deviney, Dickert ja Lockwood (1983) tutkivat 53 perhettä, joiden kotona oli seuraeläimiä ja jotka täyttivät New Jerseyn lailliset kriteerit lasten hyväksikäytöstä ja laiminlyönnistä. He havaitsivat, että yleiseen väestöön verrattuna eläinrääkkäys oli suurempi perheissä, joissa oli perusteltua lasten hyväksikäyttöä tai laiminlyöntiä. Kotihaastatteluissa tehdyt havainnot paljastivat, että 60 prosentissa näistä perheistä seuraeläimiä pahoinpideltiin tai laiminlyötiin. Kun otos luokiteltiin hyväksikäytön tyypin mukaan (fyysinen väkivalta - 40 %; seksuaalinen hyväksikäyttö - 10 %; laiminlyönti -58 %), hälyttävälle 88 %:lle
Vuonna 1977 Rigdon ja Tapia suorittivat Tapian (1971) tutkimuksen seurantatutkimuksen selvittääkseen, tarjoaako eläimiin kohdistuva julmuus merkittävänä kliinisenä piirteenä ennustearvoa. Alkuperäiset vuonna 1971 raportoidut tiedot kerättiin 2-9 vuotta aikaisemmin. Viittä alkuperäisestä 18 lapsesta ei voitu paikantaa tätä seurantatutkimusta varten. Yksityiskohtainen tapauskohtainen analyysi paljasti, että seuranneista 13 tapauksesta 8 oli edelleen julmaa eläimiä kohtaan jopa 9 vuotta myöhemmin. Kirjoittajat päättelivät, että "Suurin osa näistä lapsista on seurausta kaoottisesta kotitilanteesta aggressiivisten vanhempien kanssa, jotka määräsivät ankaraa ruumiillista rangaistusta." ja että "Tehokkain hoitomuoto näytti olevan poistaminen kaoottisesta kotiympäristöstä tai merkittävä muutos siinä." (s. 36).
Tapia (1971) raportoi varhaisimmassa julkaistussa tutkimuksessa lasten eläinjulmuuden etiologiasta analyysin 18:sta lasten eläimiin kohdistuvasta julmuudesta, jotka valittiin Missourin yliopiston lääketieteellisen korkeakoulun Child Psychiatry Sectionin klinikkatiedostoista. Kaikissa valituissa tapauksissa eläinten julmuus oli joko päävalitus tai yksi viittausvalituksista. Tapausten joukossa oli korkea miesten esiintyvyys. Lapset olivat normaalia älykkyyttä ja nuoria 5–15-vuotiaita, ja puolet tapauksista oli 8–10-vuotiaita. Kaoottinen kotiympäristö aggressiivisten vanhempien mallien kanssa oli yleisin tekijä kaikissa tapauksissa. Tapia totesi tapausanalyysin perusteella, että eläinten julmuutta esiintyy muun vihamielisen käytöksen, kuten kiusaamisen ja tappelun, valehtelemisen, varastamisen ja tuhoamisen yhteydessä, ja että kaoottinen kotiympäristö sekä aggressiiviset vanhempainmallit ovat yleisiä tekijöitä.
Riskiperheisiin kuuluvat avoimet perhekonfliktit, negatiivisen vaikutuksen ilmaisut sekä vähäinen hoito ja lämpö. Riskivanhemmat ovat kylmiä, tukemattomia tai välinpitämättömiä. Riskillinen vanhemmuus ja riskialtis perheympäristö tekevät lapset alttiiksi psyykkisille ja fyysisille häiriöille. On tärkeää korostaa sekä ympäristön että biologian vuorovaikutteista roolia. Vaikka tietyt biologisiin ominaisuuksiin perustuvat ominaisuudet, kuten temperamentti, ennustavat kehitystä epäsosiaalisen käyttäytymisradan mukaan, lapset, joiden aggressio kasvaa kehittyessään, eivät noudattaisi normatiivista laskutapaa, voivat myös ilmaista selviytymistä. käyttäytymistä heidän erityisolosuhteisiinsa nähden. Tätä korostavat tutkimukset, jotka osoittavat aggression siirtymistä sukupolvien välillä, kuten alla kuvattu.
Erilaisten arviointimenetelmien, mukaan lukien takautuvan raportoinnin, välillä on havaittu merkittävä yhteys lapsuuden (enimmäkseen perheympäristössä) pahoinpitelyn ja eläinten julmuuteen osallistumisen välillä. Muut tekijät, jotka antavat lapsille riskin kehittää aggressiivista ja epäsosiaalista käyttäytymistä, mukaan lukien eläinten julma käyttäytyminen, ovat ne, jotka ovat ominaisia riskiperheille (Repetti, et al., 2002).
Kokemuksia perheestä ja vanhemmuudesta
Tietenkin ei vain aggression ja väkivallan todistaminen edistä käyttäytymisen oppimista ja asenteiden ja uskomusten muodostumista, vaan käyttäytymisen varsinainen kokeminen edistää oppimista ja asenteiden muodostumista vieläkin voimakkaammin. Siksi ei ole ollenkaan yllättävää, että lasten hyväksikäyttö- ja laiminlyöntikokemusten ja heidän osallistumisensa eläinten julmuuteen välillä on löydetty yhteys. Seuraavassa osiossa käydään läpi tutkimusta, jossa tarkastellaan perheen ja vanhemmuuden kokemusten ja lasten eläinrangaistusten välisiä suhteita.
Yhteenvetona voidaan todeta, että yllä olevat tutkimukset osoittavat eläinten julmuuden (eli aggressiivisen käytöksen) todistamisen tärkeyden aggressiivisen käytöksen oppimisessa ja siihen sitoutumisessa. Lapsilla, jotka todistavat tai kokevat suoraan väkivaltaa tai aggressiota, on todennäköisemmin kehittynyt aggressiivisuutta tukevia ajattelu- ja käyttäytymistapoja (Guerra, Huesmann & Spindler, 2003) ja taipumusta käyttäytyä aggressiivisesti (Anderson & Huesmann, 2003). Ottaen huomioon, että tutkimukset ovat johdonmukaisesti raportoineet, että perheväkivallalle altistuneet lapset syyllistyvät todennäköisemmin eläinten julmuuteen kuin lapset, jotka eivät ole altistuneet perheväkivallalle (Baldry, 2005; et al., 2004; Flynn, 2000; Hensley & Tallichet, 2005), voidaan päätellä, että väkivallan ja/tai aggression todistaminen tai kokeminen on tärkeitä polkuja näiden käyttäytymismallien kehittymiselle.
Vaikka tutkimukset ovat osoittaneet, että merkittävien muiden aggressiivisen käyttäytymisen näkeminen toimii tehokkaana hankinnan keinona, mediaväkivallan havainnolla on myös merkittävä vaikutus asenteisiin ja käyttäytymiseen (Anderson & Huesmann, 2003). Laaja ja vankka tutkimus on johdonmukaisesti osoittanut, että mediaväkivallalle altistuminen ennustaa aggressiivisten ajatusten lisääntymistä, myöhemmän väkivaltaaltistuksen herkistymistä ja fysiologisen kiihottumisen vähenemistä väkivallalle altistumisen jälkeen. Se ennustaa myös väkivaltaisen käytöksen lisääntyneen hyväksynnän ja kannatuksen (Anderson & Huesmann, 2003; Anderson et al., 2010; Greeson & Williams, 1986; Hansen & Hansen, 1990). On olemassa vahvaa empiiristä näyttöä siitä, että tosielämän tai mediaväkivallalle altistumisella on vahva rooli aggressiiviseen ja väkivaltaan liittyvien kognitioiden muodostumisessa (Flynn, 1999b) sekä aggressiivisen käyttäytymisen kehittymisessä (esim. Baldry, 2005; Becker, Stuewig, Herrera, McCloskey, 2004; Currie, 2006; Gullone & Roberston, 2008; Margolin & Gordis, 2000; Thompson & Gullone, 2006). Perheet, joissa esiintyi fyysistä väkivaltaa, eläimiin kohdistuvaa julmuutta oli myös läsnä. Jopa kaksi kolmasosaa näissä kodeissa olevista seuraeläimistä joutui perheen isien hyväksikäyttöön ja kolmasosa perheen lasten hyväksikäyttöön.
Verratessaan rikollisia (aggressiivisia versus ei-aggressiivisia) ja ei-rikollisia retrospektiivisiä raportteja lapsuuden kokemuksista ja hyväksikäyttökäyttäytymisestä Kellert ja Felthous havaitsivat, että perheväkivalta ja erityisesti isän hyväksikäyttö ja alkoholismi olivat yleisiä tekijöitä aggressiivisten rikollisten keskuudessa, joilla on ollut lapsuuden eläinten julmuus (Felthous, 1980; Felthous & Kellert, 1986; Kellert & Felthous, 1985). Kellertin ja Felthousin (1985) mukaan monien aggressiivisten rikollisten perhe- ja lapsuuskokemukset olivat erityisen väkivaltaisia. Aggressiivisten rikollisten perheiden perheväkivallalle oli voimakkaimmin ominaista isän väkivalta. On huomattava, että kolme neljäsosaa aggressiivisista rikollisista ilmoitti toistuvasta ja liiallisesta lasten hyväksikäytöstä verrattuna 31 prosenttiin ei-aggressiivisista rikollisista ja 10 prosenttiin ei-rikollisista. Ei-aggressiivisten rikollisten ja ei-rikollisten joukossa, jotka olivat julmia eläimiä kohtaan, raportit fyysisestä hyväksikäytöstä lapsena olivat yleisiä. Jopa 75 % ei-rikollisista, jotka kertoivat kokeneensa vanhempien hyväksikäyttöä, ilmoitti myös olevansa julmia eläimiä kohtaan.
Resslerin, Burgessin, Hartmanin, Douglasin ja McCormackin (1986) tutkimuksessa 36 tuomittua seksuaalisesti suuntautunutta tappajaa haastateltiin heidän lapsuushistoriastaan. Lapsuudessa tai nuoruudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt rikolliset ilmoittivat huomattavasti todennäköisemmin useista aggressiivisista käytöksistä, mukaan lukien eläinten julmuudesta, muiden lasten julmuudesta ja aikuisiin kohdistuvasta väkivallasta.
Lapsuuden kokemuksien ja eläinten julmuuden välisiä suhteita tutkivassa tutkimuksessa Miller ja Knutson (1997) vertasivat 314 vangin omakohtaisia raportteja parannusosastolla ryhmän perustutkinto-opiskelijoihin. He löysivät vaatimattomia assosiaatioita eläinten julmuuden ja rankaisevan ja kiukkuisen lapsuuden historian välillä. Tämän perusteella kirjoittajat päättelivät, että rankaisevan lapsuuden historian ja epäsosiaalisen käytöksen välillä on yhteys.
Flynnin (1999b) tutkimukseen osallistui 267 perustutkinto-opiskelijaa. Tulokset osoittivat suhteen vanhempien ruumiillisen rangaistuksen ja eläinten julmuuden välillä. Eläinten julmuuteen syyllistyneet saivat fyysisen rangaistuksen useammin ennen teini-ikää kuin niitä, jotka eivät olleet koskaan olleet julmia eläimille. Lisäksi yli puolet isänsä lyömistä miespuolisista nuorista ilmoitti syyllistyneensä eläinten julmuuteen.
Ascione, Friedrich, Heath ja Hayashi (2003) tutkivat myös lasten eläimiin kohdistuvan julmuuden ja fyysisen pahoinpitelyn välisiä yhteyksiä. Lisäksi he tarkastelivat eläinten julmuuden ja vanhempien fyysisen tappelun välistä suhdetta. Tutkimukseen osallistui kolme lasten ryhmää (1. seksuaalisesti hyväksikäytetty ryhmä; 2. psykiatrinen näyte ilman seksuaalista hyväksikäyttöä; 3. kontrolliryhmä) iältään 6-12 vuotta. Eläinten julmuus yhdistettiin pahoinpitelyhistoriaan, ja yhteys oli vahvempi fyysistä väkivaltaa kokeneiden lasten ja perheväkivallan todistajien kohdalla.
Duncanin, Thomasin ja Millerin (2005) uudempi tutkimus tuotti yhteneviä tuloksia arvioimalla kaavioita pojista (8–17-vuotiaat), joilla on käyttäytymisongelmia. Lasten historiaa tutkittiin myös lasten fyysisen hyväksikäytön, lasten seksuaalisen hyväksikäytön, isän alkoholismin, isän tavoittamattomuuden ja perheväkivallan havaitsemiseksi. Lapset ryhmiteltiin sen mukaan, olivatko he olleet julmia eläimiä kohtaan. Todettiin, että eläimille julmat lapset olivat kaksi kertaa todennäköisemmin joutuneet fyysisen ja/tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai joutuivat alttiiksi perheväkivallalle verrattuna lapsiin, jotka eivät olleet julmia eläimiä kohtaan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että nämä lapsuuden eläinjulmuuden ja vanhemmuuden ja perhekokemuksen välisiä suhteita tutkivan tutkimuksen tulokset ovat yhdenmukaisia suuremman antisosiaalisen käyttäytymisen kehittymistä käsittelevän kirjallisuuden kanssa. Tällaiset tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että kodeissa, joissa perheessä on enemmän epävakautta, enemmän konflikteja ja ongelmallisia vanhemmuuden strategioita (eli fyysistä rangaistusta), lapset kehittyvät todennäköisemmin lapsuudesta alkaneen epäsosiaalisen käyttäytymisen kehitysradan mukaan. ongelmallisimpana liikeradana aggression vakauden ja aggression vakavuuden suhteen.
Pahoinpitelyn uhreina lapset kokevat voimattomuuden tunteen, joka on hyvin perustasolla todennäköisesti koettu uhkaksi selviytymiselle. Samaistuminen väärinkäyttäjään mahdollistaa muutoksen voimattomuuden tunteesta hallinnan tunteeksi (Marcus-Newhall, Pederson, Carlson ja Miller, 2000). Lapselle itseään haavoittuvammat ihmiset ovat todennäköisesti pieniä eläimiä. Siten eläimet ovat haavoittuvia muita, joille aggressio voidaan syrjäyttää.
Aggression syrjäytyminen
Siirretty aggressio on aggression muoto muita (ihmis- tai ei-ihmiseläimiä) kohtaan, joilla ei ollut suoraa roolia syntyvässä tapahtumassa (Marcus-Newhall et al., 2000; Pederson, Gonzales ja Miller, 2000). Siirretty aggressio lisääntyy, jos tällaisen aggression kohteena on pienikin laukaisin tai pieninkin provokaatio (esim. koiran haukku). Siirretty aggressio lisääntyy myös, jos kohteen voidaan kokea olevan ulkopuolisen ryhmän jäsen (Anderson & Huesmann, 2003) tai vähemmän sosiaalista arvoa (esim. ei-ihmiseläin).
On tapauksia, joissa lasten eläinrääkkäys merkitsee aggression siirtymistä ihmisistä eläimiin, mikä tapahtuu lapsen samaistuessa hyväksikäyttäjään. Itse asiassa syrjäytetty aggressio on sisällytetty yhdeksään Kellertin ja Felthousin (1985) raportoimaan eläinrääkkäyksen motiiviin.
Perhe- ja vanhemmuuteen vaikuttavien ympäristömuuttujien lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu kognitiivisten rakenteiden tärkeää roolia epäsosiaalisen ja aggressiivisen käyttäytymisen kehittymisen ymmärtämisessä. Tällaisia rakenteita ovat tietorakenteet ja aggressiiviset skriptit.
Kognitiiviset virheet, aggressiiviset vihjeet ja väkivallalle altistuminen
Kognitiivisten rakenteiden ehdotetaan kehittyvän pitkälti oppimiskokemusten seurauksena. Siksi olisi odotettavissa, että henkilöt, jotka kokevat tai havaitsevat väärinkäyttöä varhaisvuosinaan, oppivat aggressiivista käyttäytymistä, vihamielisiä käsityksiä, attribuutioita ja odotuksia. He myös todennäköisemmin oppivat tuntemattomia asenteita ja prosesseja, jotka mahdollistavat irtautumisen normatiivisista empaattisista reaktioista, reaktioista, jotka muuten toimisivat aggression estäjinä.
Siten ympäristöissä, jotka ovat myötätuntoisia epäsosiaalista käyttäytymistä kohtaan, edistetään aggressiivisten käsikirjoitusten ja aggressiivisuuteen liittyvien normatiivisten uskomusten kehittymistä. Ajan myötä yksilöt kehittävät geneettisten ja kokemuksellisten tai ympäristötekijöiden kautta hermopolkuja, jotka liittyvät näihin tietorakenteisiin ja käyttäytymisskripteihin. Kun nämä rakenteet ja skriptit on tallennettu muistiin, ne vaikuttavat tiedonkäsittelyyn, havaintoihin ja käyttäytymiseen (Anderson, 2002; Huesmann, 1988). Prosesseilla on rooli, joka liittyy erityisesti aggressiivisiin tunteisiin
Tietorakenteet
Tietorakenteet vaikuttavat havaintoon useilla tasoilla ja monimutkaisilla tavoilla. Ne vaikuttavat tuomioihin ja käyttäytymiseen, ja ne sisältävät tunteita. Esimerkiksi kun vihan tunnetta sisältävä tietorakenne aktivoituu, koetaan vihaa. Anderson ja Bushman (2002) korostavat tietorakenteiden laaja-alaista roolia jokapäiväisessä elämässä, ja toteavat, että tietorakenteet vaikuttavat tilanteisiin, joita yksilö etsii sekä tilanteisiin, joita hän välttää.
Käytön lisääntyessä ja ajan myötä tietorakenteilla on taipumus muuttua vaikutukseltaan automaattisiksi, ja siten ne toimivat yhä enemmän tietoisen tietoisuuden ulkopuolella (Schneider & Shiffrin, 1977; Todorov & Bargh, 2002). Lisäksi ajan myötä tietorakenteet muuttuvat paljon jäykemmiksi ja vastustuskykyisemmiksi muutoksille. Aggressiivisuuteen liittyvien tietorakenteiden suhteen ollaan yleisesti yhtä mieltä siitä, että kovettuminen alkaa noin 8-9 vuoden iässä. Toista tärkeää kognitiivista rakennetta kutsutaan käsikirjoitukseksi.
Käsikirjoituksen teoria
Käsikirjoitusteorian ehdotti Huesmann (1986). Käsikirjoituksia ehdotetaan määrittelemään tilanteita ja myös ohjaamaan käyttäytymistä. Kun skriptit on opittu, ne ovat käytettävissä myöhempänä ajankohtana käyttäytymisoppaina. Käsikirjoitukset on määritelty "erityisen hyvin harjoitelluiksi, hyvin toisiinsa liittyvien käsitteiden joukoiksi muistissa" (Anderson & Bushman, 2002; s. 31). Niihin liittyy syy-yhteyksiä, tavoitteita ja toimintasuunnitelmia. Sosiaalisten vihjeiden käsittelyä ohjaavat skriptit, jotka tallentuvat muistiin ja ovat kokemuksen kehittynyt edustava tuote. Ne vaikuttavat valikoivaan huomioimiseen vihjeisiin, ärsykkeiden havaitsemiseen ja niistä seuraaviin päätöksiin, jotka tehdään näiden havaintojen perusteella. Käsikirjoitusteoria on osoittautunut hyödylliseksi selitettäessä oppimisprosessien yleistämistä eri tilanteissa sekä automatization_cc781905-5cde-3194-bb3b-136bad5cf58d-prosesseja. 136bad5cf58d_ (Anderson & Bushman, 2002).
Huesmann (1988) ehdotti, että lapset hankkivat varhaisten kehitysvuosien aikana muistikirjoituksia, jotka vaikuttavat heidän käsitykseensä hyväksyttävistä toimista ja niiden todennäköisistä seurauksista. Tutkimus on osoittanut, että sekä aggressiivisten lasten että aikuisten saatavilla olevat sosiaaliset käsikirjoitukset ovat aggressiivisia (Anderson & Huesmann, 2003). Ei-aggressiivisiin lapsiin verrattuna aggressiiviset lapset huomioivat todennäköisemmin aggressiivisia sosiaalisia vihjeitä (Gouze, 1987). Aggressiiviset lapset luottavat myös vähemmän todennäköisesti ulkoisiin vihjeisiin vaan enemmän omiin stereotypioihinsa (Dodge & Tomlin, 1987) ja he todennäköisemmin kuvaavat sosiaalisia suhteitaan käyttämällä tällaisia konstrukteja (Stromquist & Strauman, 1991).
Pollak ja Tolley-Schell (2003) valaisevat tapoja, joilla tietyt kokemukset voivat vaikuttaa tiettyjen tiedonkäsittelypolkujen kehittymiseen ja siten valikoivaan huomioimiseen tiettyihin vihjeisiin. kasvot ja osoittaa vähemmän huomiota iloisille kasvoille. Tällaisilla lapsilla on myös vaikeuksia päästä eroon vihaisista kasvoista. Lisäksi on huolestuttavaa, että pahoinpitelyn tai väkivallan kohteeksi joutuneiden tai suoraan väkivaltaa kokevien lasten lisäksi kehitetään uskomuksia ja käsikirjoituksia, jotka tukevat aggressiota ja taipumusta käyttäytyä väkivaltaisesti, vaan myös lapset, jotka todistavat hyväksikäyttöä tai väkivaltaa (Anderson & Huesmann, 2003).
Yhteenvetona voidaan todeta, että kognitiiviset rakenteet, mukaan lukien tietorakenteet ja käyttäytymisskriptit, ovat hyödyllisiä ymmärtämään, miksi ei-aggressiivisiin yksilöihin verrattuna aggressiiviset yksilöt havaitsevat todennäköisemmin vihamielisyyttä tilanteissa, joissa sitä ei ole. Tämä suuntaus, jota kutsutaan vihamieliseksi attribuutioharhaksi, on erityisen selvä epäselvissä tilanteissa (Anderson & Bushman, 2002; Crick & Dodge, 1994; Dodge et al., 2006). Mitä tulee eläinten julmuuteen, aggressiiviset lapset saattavat todennäköisemmin liittää vihamielisiä aikeita eläimiin, koska eläinten antamat vihjeet ovat usein moniselitteisempiä kuin ihmisten antamat (Dadds, 2008). Tällainen virheellinen määrittely voi myös selittää aikuisten aggression eläimiä kohtaan. Vaikka empiiristä tutkimusta tarvitaan tällaisten prosessien vahvistamiseksi, ne ovat looginen jatke Hostile Attribution Bias -löydöksille suhteessa ihmisiin.
Aggressiivisen ja epäsosiaalisen käyttäytymisen taustalla olevien prosessien ymmärtämiseen osallistuvien kognitiivisten konstruktien lisäksi on olemassa prosesseja, jotka tukevat voimakkaammin tunteita. Niitä käsitellään alla seuraavassa osiossa.
Empatian ja tunteiden säätelyn kehittäminen
Useita käyttäytymismalleja (Lemerise & Arsenio, 2000). Erityisen tärkeitä ovat tunteisiin liittyvät kompetenssit ja strategiat, jotka liittyvät tunteiden säätelyyn.
Jo vuoden iästä lähtien aggressio, erityisesti vertaisohjattu aggressio, tulee ilmeiseksi. Kun lapset ovat aloittaneet koulun, heidän aggressiivuutensa alkaa laskea. Jotkut teoriat, että tämä väheneminen osuu samaan aikaan ihmissuhdetaitojen ja tunteiden säätelykykyjen lisääntymisen kanssa, mukaan lukien ponnisteltava hallinta (Anderson & Huesmann, 2003; Eisenberg, Champion ja Ma, 2004; Keenan & Shaw, 1997). Muita tällä hetkellä kehittäviä kykyjä ovat näkökulman ottaminen (Selman, 1980), empatia (Zahn-Waxler, et al., 1979) ja tunteiden käsittely (Schultz, Izard ja Bear, 2004). Ascionen, Thompsonin ja Blackin (1997) mukaan motivaatiot, jotka johtavat pienten lasten eläinten julmuuteen, mukaan lukien uteliaisuus ja tutkiminen, johtuvat todennäköisesti siitä, että nuoremmat lapset eivät ole vielä sisäistäneet yhteiskunnan arvoja koskien eläinten asianmukaista kohtelua.
Ei ole yllättävää, että empatian ja tunteiden säätelykykyjen kehittyminen ennustaa aggressiivisen käyttäytymisen vähenemistä, kun taas näiden kykyjen kehittymisen vaarantuminen asettaa lapset vaaraan kehittää epäsosiaalista käyttäytymistä, mukaan lukien eläinrääkkäys. Lisäksi suurimmassa vaarassa olevat lapset ovat todennäköisesti se käytöshäiriöistä kärsivien lasten alaryhmä, joilla on myös tunteettomia piirteitä ja kyvyttömyys kokea syyllisyyttä (Hastings, Zhan-Waxler, Robinson, Usher ja Bridges, 2000; Luk, Staiger, Wong ja Mathai, 1999). Näillä lapsilla on taipumus aloittaa jatkuvia epäsosiaalisia tekoja ja osallistua niihin, mukaan lukien aggression osoitukset sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan (Miller, 2001). Epäsosiaalisen käyttäytymisen jatkumon tässä ääripäässä empatian puute ja syyllisyys sekä ihmissuhdetyyli, jolle on tunnusomaista kaljuus, ennustavat psykopatiaa (Frick & White, 2008).
Näin ollen vaikka alhainen empatiataso muodostaa riskitekijän epäsosiaaliselle ja aggressiiviselle käytökselle (McPhedran, 2009), korkeampi empatiataso voi olla suojaava tekijä tällaisen käyttäytymisen kehittymiseltä. Empaattiset ja prososiaaliset nuoret ovat taipuvaisempia kohtelemaan seuraeläimiään inhimillisesti (Poresky 1990; Vidovic, Stetic ja Bratko 1999). Useat empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet empatian merkityksen ihmissuhteissa ja käyttäytymisessä, myös eläinten kanssa. Esimerkiksi Poreskyn (1990) tutkimuksessa arvioitiin seuraeläinten siteiden ja empatiatason välistä suhdetta 38 3–6-vuotiaan lapsen keskuudessa. Kuten odotettiin, lapset, joilla oli vahva side seuraeläimeensä, saivat enemmän empatiaa kuin lapset, joilla ei ollut seuraeläimiä.
Aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa Vidovic, Stetic ja Bratko (1999) arvioivat seuraeläinten omistamista ja sosioemotionaalista kehitystä otoksessa, jossa oli 826 nuorta, joiden ikä vaihteli 10–15-vuotiaista. Osallistujat, jotka saivat keskimääräistä korkeammat pisteet seuraeläinten kiintymysasteikolla, saivat merkittävästi korkeammat pisteet sekä empatiasta että prososiaalisesta suuntautumisesta kuin ne, jotka saivat keskimääräistä huonommat pisteet. Thompsonin ja Gullonen (2008) uudempi tutkimus, johon osallistui 381 13–18-vuotiasta nuorta, tuotti tukevia tuloksia. Nämä tutkijat tutkivat empatian ja prososiaalisen sekä empatian ja epäsosiaalisen käyttäytymisen välisiä yhteyksiä. Käyttäytymistä ihmisiä ja eläimiä kohtaan tutkittiin. Kuten ennustettiin, alhaisen empatian havaittiin olevan merkittävä antisosiaalisen käyttäytymisen ennustaja ja korkean empatian havaittiin olevan merkittävä prososiaalisen käyttäytymisen ennustaja sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan.
Johtopäätös
Yhteenvetona voidaan todeta, että selvimmin yllä olevasta katsauksesta käy ilmi, että eläinjulmuuden riskitekijät eivät ole yllättäen erilaisia kuin muun aggressiivisen ja epäsosiaalisen käytöksen riskitekijät. Selvää on myös se, että eläinten julmuuden ja muun epäsosiaalisen ja aggressiivisen käyttäytymisen samanaikainen esiintyminen on aihetta merkittävään huoleen monessa suhteessa. Kun lapsen tai nuoren todetaan käyttäneen eläintä hyväksi, on kysyttävä itseltään paitsi mitä muita aggressiivisia käyttäytymismalleja tämä henkilö voi harjoittaa, myös mitä tämän yksilön elämässä tapahtuu? Onko hän lasten hyväksikäytön uhri, elääkö hän perheväkivallan olosuhteissa ja/tai minkälaista aggressiota tai väkivaltaa hän on saattanut todistaa?
Vaughnin ja kollegoiden suhteellisen tuore tutkimus (2009) on yksi suurimmista ja kattavimmista riskitekijöitä tutkivista tutkimuksista, joita on tähän mennessä tehty. Koska kiusaamisen ja eläinten julmuuden välillä on osoitettu yhteys, Vaughn ym. sisällyttivät myös kiusaamisen tutkimukseensa muuttujana. Yhdysvalloissa tehty tutkimus perustui alkoholia ja siihen liittyviä häiriöitä koskevan kansallisen epidemiologisen tutkimuksen kahdesta ensimmäisestä aallosta saatuihin tietoihin. Tulokset osoittivat useiden riskitekijöiden olevan merkittäviä.
Kiusaamisen riskitekijöitä olivat mm.
Joudut tekemään liian vaikeita tai vaarallisia askareita,
Uhkaa lyödä tai heittää jotain,
Työntäminen, työntäminen, lyöminen tai lyöminen,
Isku, josta jäi mustelmia, jälkiä tai vammoja.
Eläinten julmuuden riskitekijöitä olivat mm.
Kiroilemalla ja sanomalla loukkaavia asioita,
vanhemman tai muun aikuisen asuminen vankilaan tai vankilaan joutui kodissa.
Aikuinen/muu hyväili/koskettelee seksuaalisella tavalla
Merkittävä on havainto, että eläinten julmuus liittyi merkitsevästi kaikkiin arvioituihin epäsosiaalisiin käytöksiin. Erityisesti eläinrääkkäyksen ja elinikäisten alkoholinkäyttöhäiriöiden, käytöshäiriöiden, epäsosiaalisten, pakko-oireisten ja histrionisten persoonallisuushäiriöiden, patologisen uhkapelaamisen ja suvussa esiintyneen epäsosiaalisen käytöksen välillä havaittiin vahvoja yhteyksiä.
Löytöidensä perusteella tutkijat päättelivät, että:
"Eläinten julmuus liittyy lisääntyneisiin esiintymistiheyksiin nuorilla, köyhillä miehillä, joiden suvussa on epäsosiaalista käyttäytymistä ja henkilökohtaisia käytöshäiriöitä lapsuudessa, sekä epäsosiaalisia, pakko-oireisia ja histrionisia persoonallisuushäiriöitä ja patologista uhkapelaamista aikuisiässä. Kun otetaan huomioon nämä yhdistykset ja lemmikkien ja eläinten laaja omistus, lasten, nuorten ja aikuisten tehokas seulonta eläinten julmuuden varalta ja asianmukaisia mielenterveystoimenpiteitä tulisi ottaa käyttöön.” (Vaughn et al., 20009) , abstrakti).
Eläinten julmuus on myös tunnistettu yhdeksi varhaisimmista indikaattoreista, jotka osoittavat ulkoistavia häiriöitä, mukaan lukien käytöshäiriöt, sekä aggression kehittymisen ennustajaksi vakavammalla radalla (Frick et al. 1993; Luk et ai., 1999). Pyrkimys sen varhaiseen tunnistamiseen näyttäisi siksi olevan tärkeä prioriteetti, koska se tarjoaisi optimaalisen mahdollisuuden ennaltaehkäiseviin strategioihin.
Ennaltaehkäisevien strategioiden painopisteen tulee ohjata tässä työssä tarkasteltuja riskitekijöitä. Prosesseja, jotka liittyvät aggressiivisen käyttäytymisen kehittämiseen, erityisesti kognitiivisten rakenteiden, kuten normatiivisten uskomusten ja aggressiivisten käsikirjoitusten, kehittämiseen altistumisen kautta epäsosiaaliselle käytökselle, on myös käsiteltävä laajemmalla, yhteisön tasolla. Ottaen huomioon julmuuden todistamisen, aggressiivisille malleille altistumisen ja mediaväkivallan aggressiivisuuden oppimisen keskeiset roolit, on syytä huoleen myös laillistetun aggressiivisen käyttäytymisen, kuten metsästyksen, rodeon ja kalastuksen, suhteen. Tarkastelun tutkimuksen perusteella on perusteltua päätellä, että laillistetulla aggressiolla on vaikutusta nuorten asiaankuuluvien kognitiivisten rakenteiden kehittymiseen ja sitä kautta aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tämä pätee erityisesti henkilöihin, joilla on haavoittuva taipumus (esim. luonne, jolle on tunnusomaista tunteeton tunteeton piirteet) tällaisten käytösten kehittymiselle, tai henkilöille, jotka ovat haavoittuvaisessa ympäristössä tai "riskialtis" perheessä.
Lisäksi tiettyjen aggressiivisten käytösten leimaaminen viihteeksi tai urheiluksi, koska ne kohdistuvat tiettyihin lajeihin, ja toisten epäsosiaalisiksi, koska ne kohdistuvat muihin lajeihin, kuten seuraeläimiin, on epäjohdonmukaista. Sekalaisia ja hämmentäviä viestejä välitetään, kun julmuus laillistetaan joidenkin käytäntöjen ja lajien suhteen, kuten sianlihan tuotantorajoitus, mutta kielletään muiden lajien osalta sillä perusteella, että ne aiheuttavat kärsimystä.
Useimmille henkilöille tällaisten ristiriitaisten viestien aiheuttamaa mahdollista psyykkistä epämukavuutta voidaan hallita käyttämällä kognitiivisia mekanismeja (esim. vastaanottajien halveksuminen, henkilökohtaisen tahdon hämärtäminen tai käytöksen kognitiivinen rekonstruointi), jotka antavat yksilöille mahdollisuuden päästää irti itsetuhoisista toimista. käyttäytyminen (Bandura, 1983). Kuitenkin nuorille, joiden asenteet ovat muodostumisprosesseissa, tällainen ristiriita ja epäjohdonmukaisuus voivat toimia vain esteenä empatian ja myötätunnon kehittymiselle. Tästä seuraa, että jos viljelemme myötätunnon kulttuuria ei-ihmiskansalaisiamme kohtaan, nykyiset ja tulevat sukupolvet hyötyvät vähentämällä epäsosiaalista ja väkivaltaista käyttäytymistä kaikkia tuntevia olentoja kohtaan.
Myrkyllisen stressin ja eläimelle altistumisen vaikutus Cruelty-5cf58d_Cruelty-5-7cf58d_Cruelty-5-7cf513bb-3bb-4cb393b315b8b31018b
Animal abuse, domestic violence and child maltreatment conspire to create what Associate Professor Barbara Boat, Executive Director of Cincinnati's Childhood Luottamus- ja ohjauskomitean jäsen National Link Coalitionissa, kutsutaan a "myrkyllinen kolmikko", joka kehittää_cc-arkkitehtuuria ei vain vahingoita lapsen3b7-0-93b3b-9-9. -136bad5cf58d_brain, mutta jonka moninkertainen vaikutus pahentaa epäsosiaalisen käyttäytymisen ja negatiivisten terveysvaikutusten riskitekijöitä. (National Link Coalition Newsletter Vol. 7, marras-joulukuu 2014)
Boat kuvaili Centers for Disease Control and Prevention's ACEs- tutkimuksen (Shaitallinen Childstudhood) suurimmista koskaan tehdyistä tutkimuksista, joissa on arvioitu lasten pahoinpitelyn ja myöhemmän elämän terveyden ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä. Tutkimus on yhteistyö Centers for Disease Control and Prevention ja Kaiser Permanenten Health Apraisal Clinic San Diegossa)_cc781905-5cde-3194 -bb3b-136bad5cf58d_joka tunnisti merkittäviä negatiivisia pitkän aikavälin terveys- ja kuolleisuustuloksia niille, joita nykyään kutsutaan haitallisiksi lapsuuden kokemuksiksi. Sellaiset ACE:t vapauttavat kroonisia neurokemiallisia hormoneja, joista ilman puskureita tulee suuri riski_cc781905-5cde-3194-bb3b-136bad5cf58d, useiden sairauksien johtavia syitä9 elämänlaatua9 ja Bobara-5cf58d_5 huonolaatuisia tekijöitä. bb3b-136bad5cf58d_ vuotta myöhemmin. Vene, jota kutsutaan ACE:ksi myrkyllisiksi stressitekijöiksi.
Esimerkiksi stressin aiheuttamat kortisolin purkaukset voivat laukaista taistele tai pakene -mekanismin, joka on välttämätön selviytymiselle, mutta joka johtaa myös "lisämunuaisten hyökkäykseen", joka tappaa aivotursosoluja. The ilmiö johtaa nopeampaan sykeen, alentuneeseen luun tiheyteen, heikentyneeseen vastustuskykyyn sairauksia vastaan, , sekä alentaa oppimiskykyä, verenpainetta ja alentaa muistia. Usein kehon body palautus kestää kolmesta 72 tuntiin, ennen kuin se normalisoituu suuren rasituksen jälkeen.
Kumulatiivinen stressi on hellittämätöntä ja asettaa kehon jatkuvaan kiihottumisen ja pelon tilaan. Lapset, jotka elävät tällaisten stressitekijöiden alaisina, voivat kehittää elinikäisen yliherkkyyden kosketuille uhille. havaittuja uhkia.
Varhaislapsuuden vastoinkäymiset käynnistävät pysyvien muutosten noidankehän aivojen arkkitehtuurissa ja toiminnassa. Uusi tutkimus
epigenetiikkaan viittaavat, että krooninen, myrkyllinen stressi voi vaikuttaa synapseihin, hermostoreitteihin ja aivojen plastisuuteen ja kykyyn_cc781905-5cde-3194-bb3b_5cf588
vastata ja sopeutua. Se voi jopa kytkeä geenejä päälle ja pois päältä ja johtaa elinikäisiin neurologisiin ja fysiologisiin muutoksiin. Nämä muutokset voi jopa siirtyä sukupolvien välillä jälkeläisille.
Tällaisten muutosten riski on erityisen akuutti lapsuudessa, kun kehittyvät aivot ovat kaikkein muovattavimpia ja alttiina ulkoisille vaikutuksille, ja murrosiässä,_cc781905-5cde-3194-bb3b-136bad5cf58d. "Huomiohuijarit", joihin hormonit vaikuttavat. "Geenit voivat ladata gun, mutta ympäristö painaa liipaisinta", hän sanoi.
Valitettavasti ACE-tutkimus ei sisältänyt eläinten hyväksikäytön suorittamista tai todistamista an Adverse Childhood Experience, mikä oli vakava laiminlyönti. "Eläinten julmuus sisältyy moniin ACE:iin ja mahdollisesti moninkertaistaa ACE:n vaikutuksen", hän sanoi ja huomautti, että lapsuudessa altistuminen animal_cc781905-5cde-781905-5cde775cde-3194-bb3b-3crbb-5cc9ccd_5-crbb-13bc8d_136bad5cf58d_136bad5cf58d_ACE -136bad5cf58d_
Opettaa lapsille, että he ja heidän lemmikkinsä ovat kuluvia;
Saa heidät menettämään luottamuksensa siihen, että aikuiset voivat suojella heitä;
Vakuuttaa heidät siitä, että fyysinen vahinko on hyväksyttävää käytöstä oletettavasti rakastavassa suhteessa;
Osoittaa tavan etsiä valtaa aiheuttamalla kipua ja kärsimystä;
Tehostaa heidän herkkyyttään väkivallalle ja vähentää empatiaa;
Aiheuttaa tuhoisaa käyttäytymistä; ja
Lisää lapsen muita myrkyllisiä stressitekijöitä, mikä johtaa muuttuneisiin aivoihin, epäterveellisiin elämäntapoihin ja seuraavaan huonoon terveyteen.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsen altistuminen fyysiselle, henkiselle ja seksuaaliselle väkivallalle on riskitekijä lapsen syyllistyä eläinrääkkäyteen. Koiran puremien esiintymistiheyden ja lasten pahoinpitelyn välisten yhteyksien pitäisi saada sairaala- ja terveydenhuoltohenkilöstö tutkimaan rutiininomaisesti lasten hyväksikäyttöä ja_cc781905-5cde-31914-31914-31914-31914-31914-31914-31914-31914-6bbdd.
Miksi tämä on tärkeää lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille? "Lapsuuden merkittävät vastoinkäymiset liittyvät vahvasti myrkylliseen stressiin", hän sanoi. ”Kysymysten esittäminen eläimistä lasten elämässä avaa usein oven kaivattua tietoa. Me kaikki poimimme palasia siitä, mitä on tapahtunut näille lapsille heidän kasvaessaan." [ ]
Euroopan Unioni
Vaikka Euroopan unionilla ei ole toimivaltaa kulkueläinten alalla, näyttäisi siltä, että saatamme tunnistaa HUMAN liittyvän ongelman, jolla on merkittävä mittakaava ja vaikutus_cc781905-5cde-3194-bb3b-caf68bad_5cf58d_HUMAN jotka eivät pysty käsittelemään niin suurta ongelmaa, joka vaikuttaa heidän yhteiskuntaansa.
Lissabonin sopimuksessa, joka tukee Euroopan unionin "toimivaltaa", määrätään:
"Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain, jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa ehdotetun toimen tavoitteita joko keskus- tai alueellisella tai paikallisella tasolla, mutta se voidaan pikemminkin toteuttaa paremmin unionin tasolla ehdotetun toimen SUOJAN ja VAIKUTUSTEN vuoksi."
Mahdolliset vaikutukset ovat merkittäviä - MITTAKALU ja VAIKUTUS, joka läpäisee koko yhteiskunnan, kansakunnan.
Päättelemme käyttämällä professori Eleonora Gullonen lainaamia sanoja eläinten hyväksikäytön ja ihmisten välisen aggression välisestä yhteydestä. Hän kirjoittaa:
"tällä 'linkin' alueella – kuten monilla muillakin, kuten nuorten mielenterveyden alueella – ero sen välillä, mitä tiedämme ja mitä teemme, on suurempi kuin ero sen välillä, mitä tiedämme ja mitä emme tiedä. tietää."
